Hirvee ressi kaikessa ja päätinpä nyt hetken huilahtaa ja kirjoittaa omista tuoksumuistoistani.

En tähän astisessa elämässäni ole kovinkaan suurella intohimolla suhtautunut hajuvesiin, mutta muutama luottotuksu on jäänyt matkaan mukaan, sekä muutama tuoksu tulee ina muistuttamaan tietyistä elämänvaiheista.

1. Hugo Boss: Woman
Lukion aikoina kun aikuisuus tuntui samalla läheiseltä, mutta pelottavalta. En tiedä miten tähän hetkeen tuoksuna menisi, muistoissa säilyy aina kuitenkin.

1853677.jpg

2. Calvin Klein: One
Tätä oli pitkään ja hartaasti, tykkään tuoksusta vieläkin ja sen yhtäaikainen maskuliinisuus/feminiinisyys viehättää. One summer kesätuoksut on kokeilematta vaikk yhteen tykästyin muutama vuosi sitten - jos ensi kesänä sitten.

1853675.jpg

3. The Body Shop: Ananya
Tämän koko tuotesarjan valmistus valitettavasti lopetettiin, makeampi verrattuna muuhun tuoksuhistoriaani. Vaaleanpunaisuus, pieni pullo kovin viehätti.

4. Naomi Campbell: Paradise Passion
Sain tuoksun ensimmäistä kertaa äidiltäni joululahjaksi ja alkuepäilyn jälkeen innostuinkin tuoksusta. Se on halpa ja hieman makea mutta ei ollenkaan liikaa. En osaa eritellä arkeen ja juhlaan tuoksuja, pikemminkin mielialan mukaan.

1853678.jpg

5. Calvin Klein: Euphoria blossom
Uusin löytö - tässä ehkä yhdistyy Onen neutraalisuus ja passionin makeus. Ylellinen ja ihana tuoksu jonka eräs ystäväni tartutti ympäristöönsä .Vastustamaton.

1853674.jpg

6. Date. Ne sellaiset lasisuihkupullot, missä oli tyyliin oranssi muovikorkki, etiketissä hiuksiaan heiluttava ninen ja mitä ostettiin prismasta. Oi niitä aikoja!